perjantai 27. lokakuuta 2006

La Pieve Pinot Chardonnay

Italialaista kuohuvaa löytyy lasista tänä iltana. La Pieve on heti tuoksusta lähtien konstailemattoman hedelmäinen ja mietoa tuoksua ryydittävät päärynänkuoren hennot aromit. Myös kuivan viinin maussa maistuu päärynät ja jälkimaussa on miellyttäviä sitruksen vivahteita. Suutuntuma on hieman rauhaton, mutta viini on kaikenkaikkiaan erittäin tasapainoinen ja miellyttävä. Nautittavaksi sellaisenaan. Hyvä vaihtoehto aidolle samppanjalle, etenkin hinta-laatusuhde on erittäin hyvin kohdallaan.

90p

Alkosta, 8,26e 0,75l.

keskiviikko 25. lokakuuta 2006

Casillero Del Diablo Cabernet Sauvignon 2004

Tuoksu on monipuolinen ja runsas eikä siitä oikein saa otetta.

Maku on terävähkö, jonkin verran tanniininen ja lämmin. Olin odottanut ehkä hieman hedelmäisempää kokonaisuutta, mutta viini on jotenkin sulkeutuneen oloinen. Jälkimaussa palaneen tammen aromeja.

Valion ritari-juusto loihtii juomasta esille miellyttäviäkin piirteitä ja uskoisin että juustopöydässä tai ruuan kanssa viini olisi kaikkein omimmillaan. Yksinään nautittuna kuitenkin melko vaatimaton viini. Naposteltavaa varattava tämän kanssa.

Lähialkossa oli vuoden 2004 pullotetta, mutta uudempaa 2005-vuoden viiniä on kehuttu Casillero Del Diablon parhaaksi vuosikerraksi ikinä. Mielenkiinnolla odotan että saisi vertailuun, sillä jos uusi vuosikerta on tästä selkeästi parempaa, on viini jo kohtuullisen hyvä ostos. Vuoden 2004 viini ei ole kuitenkaan mitenkään erikoinen.

83 pistettä.

Alkosta, 9,98e 0,75l

maanantai 23. lokakuuta 2006

Zenato Valpolicella Superiore 2003

Syvä, likipitäen läpinäkymättömän tummanpunainen väri. Tuoksussa miellyttävää marjaisuutta ja hentoa hedelmäisyyttä. Suutuntuma on melko vetinen, mutta viinistä irtoavat maut korvaavat paljon. Kokonaisuus on pehmeä ja tasainen. Jälkimaussa pippurisia vivahteita ja kielellä voimakkaan marjaisia aistimuksia. Herkullinen viini, joka toimii etevästi sekä itsenäisenä kokonaisuutena että ruuan seuralaisena.

Erinomainen pari kermaiselle kesäkurpitsa-aurajuustopastalle.

90p

Alkosta, 9,37e 0,74l

torstai 5. lokakuuta 2006

Château De Seguin Cuvée Prestige 2002

Tuoksu ei tuo itseään kovinkaan voimakkaasti eteen vaan on hyvin mieto. Alussa pehmeän marjaisa ja herukkainen, lopussa kevyen mokkainen. Erittäin puhdas ja siisti tuoksu.

Maku on lattean marjaisa, muttei kuitenkaan yhtä marjamehumainen kuin keskimääräisessä pullossa Beaujolais Nouveauta. Hento mausteisuus maistuu miellyttävästi harmonisessa kokonaisuudessa. Suutuntuma on miellyttävä, tanniineja tai ylenmääräistä hapokkuutta ei ole nimeksikään, vaan juoma on erittäin helppoa ja pehmeää juotavaa. Alkoholia ei pysty aistimaan vaikka yrittäisi. Hyvin tasapainoinen viini, joka toimi yllättävän hyvin intialaisittain maustetun kanan kanssa.

91 pistettä.

Alkosta, 14,98e 0,75l