Chateau Gillette 1947

Lentokentällä käynti vaikuttaa olevan nykyisin itselleni mahdotonta ilman pakollista piipahtamista maamme varmasti mielenkiintoisimmassa viinibaarissa. Tällä kertaa lasiin sattui vanhaa Sauternesia, mutta täytyy myöntää että tämä oli pienoinen pettymys. Ensimmäinen lasillinen tuli pullon pohjallisesta, väri oli pihkanruskea ja tuoksussa rakeista hunajaa, kukkia ja aavistuksen oksidoitunut vivahde. Maku oli jopa epämiellyttävän hapokas, vaikka taustalla hunajaisuus yrittikin kovasti tuoda itseään tykö. Jälkimaku oli suorastaan epämiellyttävän pistävä ja kysellessäni, että koska pullo oli avattu, katsottiin se heillä olevasta listasta, koemaistettiin ja kaapista avattiin uusi pullo samaa vuosikertaa ja siitä kaadettiin sitten uusi lasillinen.

Uuden lasillisen väri oli hieman kirkkaampi ja tuoksu selkeästi sulkeutuneempi, hunajaisuuden lisäksi parfyyminomaista kukkaisuutta ja hieman rusinaa. Maussa oli sitä samaa hunajaa kuin edeltävässäkin ja hapokkuus oli terveellä tasolla. Pitkä jälkimaku ja ei vastaavaa epämiellyttävyyttä. Silti jäi viiniltä kaipaamaan jotain ja varmasti esimerkiksi pieni nokare roquefortia olisi puhaltanut aivan uutta henkeä viiniin. Ensimmäiselle näytteelle 82 pistettä ja toiselle 87. Ei mitään erityistä siis, mutta tulipahan kokeiltua. Hintaa oli 20e/4cl.

Lentokentälle on muuten tulossa ensi viikolla tasan yksi pullo Pétrus 1947:aa, 150e/4cl. Avaavat pullon kuulemma kun on 20cl taattua menekkiä. Tuostahan jo sen ainoan maistetun Pétruksen yhteydessä mainitsin ja nyt mitä ilmeisimmin tuohon olisi ehkä elämän ainoa mahdollisuus. Houkuttelevaa, mutta täytynee pitää järki kädessä.

Maistamisen genetiikkaa

Vastaani tuli erittäin mielenkiintoinen artikkeli geenien ja opittujen tapojen vaikutuksista viiniä maisteltaessa. Artikkelin on kirjoittanut Dan Berger.

Yllätyksenä ei varmastikaan tule kenellekään, että tottumukset, mieltymykset ja jopa tilanne, jossa viini nautitaan vaikuttaa voimakkaasti viinin koettuun hyvyyteen. Artikkelissa mennään hieman syvemmälle ja kerrotaan, että koko aistinvaraisen arvioinnin ja DNA-tutkimuksen välinen tutkimus on vasta lastenkengissä, mutta tutkijat ovat alkaneet vertailla myös viininmaistamista ja ihmisen geeniperimää. Näyttäisi siltä, että makumieltymykset saattaisivatkin olla suurilta osin perinnöllisiä. Lisäksi artikkelissa on muutenkin ihan mielenkiintoista tietoa eri ihmisten kyvystä maistaa erilaisia ainesosia tai makuja.

Mielenkiintoinen artikkeli kuitenkin ja jos englanti luonnistuu niin mielestäni lukemisen arvoinen.